HENGSTENKEURING 2009
HOLLANNIN ORIPÄIVÄT 'S-HERTOGENBOSCH

 
 
Syksyn Ermelossa pidettävistä esikarsinnoista (700-800 oria) den Boschiin oli selvittänyt tiensä 103 esteoria ja 66 kouluoria. Esteoriiden toiset ja kolmannet karsintakierrokset (tweede en derde bezichtiging) käytiin keskiviikkona ja torstaina siten että tietyn isäoriin jälkeläiset esiintyvät samoissa ryhmissä. Esteoriit irtohypytetään ja niiden askellajit arvioidaan. Perjantaina karsittiin kouluoriit kahdella eri askellajikierroksella lauantain ollessa lopullinen finaalipäivä, jolloin Ermeloon pääsevät oriit esittäytyvät vielä kerran ja lauantai-iltapäivänä valitaan ikäluokan täydellisin yksilö, Champion, molemmilta jalostussuunnilta.
 


 
Kouluoriiden askellajiarviointi (toinen kierros) "häkissä" meneillään.
Arvoisa KWPN-jury tuomaroimassa. Oriin oma handleri (puomien sisällä)
ei osallistu oriin esittämiseen tällä kierrokselle, vaan ainoastaan tuo ja vie oriin pois.
Lehmänkirjava Bingo (Tuschinski x Samber) ei päässyt kolmannelle kierrokselle.

 
Kolmevuotiasta esteoreista kaikenkaikkiaan 33 selvitti kierrokset saaden hyväksynnän Ermelon oritestiin. Kouluoreista 26 sai hyväksynnän Ermelon testeihin. Kevättestiin osallistuvilla oreilla testi on 70-päiväinen ja syystesti on 50-päiväinen (omistaja saa valita).
Kaikki testiin hyväksytyt (aangewezen) oriit sukutauluineen

 
Mestaruuskehään valittiin kuusi oria kummankin jalostussuunnan (este/koulu) oreista. Estechampion-kehässä loistivat Indoctron kaksi jälkeläistä, joista toinen oli champion B (Indoctro x Nimmerdor) ja toinen vara-champion Bustique (Indoctro x Grannus). Neljänneksi sijoittunut ori Bears (Quaprice Z x Jus de Pomme) on oriin VDL Vegas puoliveli (sama emä). Kuudenneksi sijoittunut VDL Studin kasvatti Badelero (Silverstone x Indoctro) oli myös mielenkiintoinen. Kaiken kaikkiaan VDL oreilla oli huikeaa menestystä tänä vuonna kahdeksan VDL oriin saadessa hyväksynnän testiin:
 
24 Barrichello (Campione x Libero H, bred by fam. de Vries from Sappemeer)
30 Bodyguard (Cardento x Indorado, bred by W. Riezebos from Hattem)
38 Bartender (Cardento x Contender, bred by H.P. Meerte from Noordlaren)
121 Bupardie (Corland x Kannan, bred by F. van de Linden from Haaren)
164 B (Indoctro x Nimmerdor, bred by W. Abbring from Onnen)
171 Bagus D (Indorado x Lord, bred by J.C.M. Derikx from Mariaheide)
261 Bears (Quaprice Z x Jus de Pomme, bred by E. van Ittersum from Giethoorn)
299 Badelero VDL (Silverstone x Indoctro, bred by the VDL Stud from Beers)
 
Lisäksi kolme muuta Indoctron poikaa, kaksi Carolus II:n poikaa ja yksi Chin Chinin poika valittiin oritestiin.
 


 
Estechampion Indoctro x Nimmerdor, om. VDL Stud

 
VDL Vegas ratsastajaan Dennis van Tilburg voittivat torstai-iltana Orikilpailun (Champion of the KWPN/KNHS Stallioncompetition) 1.30/1.35m tasolla.
 
Kouluchampion-oriksi valittiin Bordeaux (United x Gribaldi). Eurodressage -sivustolta voi lukea mestaruuskehästä ja testiin valituista kouluoreista lisää.
 
"Koulupäivänä" perjantaina nähtiin mm. oriin Flemmingh show, jossa esiintyivät oriin pojat Mooiman, Melvin ja Westenwind.
 


 
Mooiman

  
Perjantai-illan kohokohta oli menestysratsukko Parzivalin ja Adelinde Cornelissenin show, johon liittyi lopulta mukaan isäori Jazz ratsastajaan Kirsten Beckers. Oli upeaa katseltavaa kun isä ja poika menivät ritirinnan passagea! Kouluoriiden orikilpailuista jäi mieleen erityisesti ori Vivaldi (Krack C x Jazz). Tämä ori on todellinen koululupaus!
 


 
Jazz, WBFSH Top Sire 2008 ja poika Parzival

 
Lauantaina jaettiin ansioituneille KWPN-jalostusoreille predikaatit eli arvonimet juhlallisesti. Heartbreaker palkittiin preferentillä sekä Guidam, Larino ja Negro keur-arvonimellä. Lauantain huipentumana oli KWPN Select Sale huutokauppa, joka oli mielenkiintoista seurattavaa. Huutokaupan kallein ori oli esteori Bustique (vara-champion) ja toiseksi kallein elegantti kouluori Beau (Lingh x Ferro), joka oli kouluorien vara-champion.
 
 

MATKAINFO 2009
KATSO MATKARAPORTTI 2008!
KATSO MATKARAPORTTI 2007!


 

 
 
 

Teksti ja kuvat: Laura Vatanen
Webdesign & webmaster Johanna Huovinen
Taustan kuvat: Ellen van Leeuwen